Paikallistoiminta
VALTAKUNNALLISESTI PAIKALLISTA TOIMINTAA
Logistiikan toimihenkilöt ry paikallistoiminta
Logistiikan toimihenkilöt ry:n kivijalka on paikallisessa toiminnassa. Paikallistoimikunnat valitsevat keskuudestaan ehdokkaat yhdistyksen hallitukseen ja järjestävät toimintaa sekä tapahtumia alueensa jäsenistölle.
Paikallistoimikunnalla yhdistys pystyy vaikuttamaan alueellisesti koko Suomessa. Oman alueen jäsenkokouksessa valitaan paikallistoimikunnan tai työpaikkaosaston toimijat seuraavaksi toimikaudeksi (vuodeksi) toteuttamaan alueen toimintaa.
Yhdistyksen hallitus valitsee paikallistoiminnan valiokunnan, jonka tehtävänä on paikallistoiminnan ohjaaminen, avustaminen ja valvonta sekä raportointi hallitukselle.
Paikallistoiminta rahoitetaan yhdistyksen varoista. Paikallistoimikuntien ja työpaikkaosastojen alkuperäiset pöytäkirjat, raha-anomukset yms. toimitetaan paikallistoiminnan valiokunnan puheenjohtajalle.
Tilitykset lähetetään kerran vuodessa paikallistoiminnan valiokunnalle.
ERTO:n aluetoiminta/aluejärjestöt
Jokainen Logistiikan toimihenkilöiden jäsen kuuluu asuinpaikkakuntansa perusteella myös ERTO:n aluejärjestöön. ERTO:n aluejärjestöt järjestävät ertolaisille tapahtumia ja toimintaa: virkistystä, koulutusta, teatterikäyntejä, shoppailureissuja, kokouksia, seminaareja ym.
Aluejärjestöt ovat aktiivisia myös jäsenhankinnassa ja järjestävät erilaisia ERTO tutuksi – tempauksia. ERTO:n aluejärjestöjen yhteystiedot löydät tästä.